MikkoAhola

Uudet tutkimukset osoittavat: Onni riippuu elintasosta ja BKT:sta

 

Onnellisuuden taloustiede kyseenalaisti alkuvaiheissaan sen, että ihmisten onnellisuus olisi riippuvainen heidän tulotasostaan ja että kansakuntien onnellisuus ei olisi riippuvainen BKT:stä. Tälle ilmiölle annettiin nimikin: Easterling-paradoksi kehittäjänsä taloustieteen professori Richard Easterlingin mukaan.  Nyt kuitenkin asiasta on taloustieteilijät keränneet asiasta runsaasti lisää dataa, Justin Wolfers on koonnut niistä johtopäätöksiä, joiden mukaan näyttääkin siltä, että yksilöitten onnellisuus riippuu kuin riippuukin tuloista ja varallisuudesta.

Ostaako raha onnea? Wolfers esittelee tutkimusaineistoa, jossa oli mukana maailman 25 suurinta maata ja haasteltavia puoli miljoonaa. Tässä kyselytutkimuksessa käytettiin ns. Elämän tikapuut arviointia, jossa haastateltavaa pyydettiin asettamaan elämänsä kymmenportaiselle asteikolle, sen mukaan, kuinka hyvänä hän koki elämänsä. Tulokset osoittivat selkeästi, että ihmiset kokivat elämänsä paremmaksi  suhteessa tuloihinsa. Suhde ei ollut suora, vaan logaritminen, (tarkoittaa sitä, että tuloasteikon pienemmässä päässä pienemmät tuloerot vaikuttivat enemmän, ja tulojen suuretessa tarvittiin aina suurempi ja suurempi tuloerojen määrä samaan aikaan sama koetun onnellisuuden lisäys.

Toinen perinteinen onnellisuuden taloustieteen väittämä oli, että tietyn kansan BKT ei vaikuta sen onnellisuuteen. Uudessa vertailussa oli mukana 125 maailman maata kattaen otoksena 98 % maailman ihmisistä. Tulos: kansakuntien BKT korreloi erittäin voimakkaasti, 0,8 kansakuntien koetun onnellisuuden määrään. Näin korkea korrelaatio on ainutlaatuisen korkea tämän tyyppisissä tutkimuksissa. Linkku tulosten kuvaan, Englannikielinen artikkkeli

Samalla tapaa onnellisuuden taloustiede väitti aikaisemmin, että yksittäisen kansakunnan BKT:n moninkertaistuminen ei lisää kansakunnan mitatun onnellisuuden määrää. Nämä tulokset Justin Wolfers kyseenalaistaa perusteellisesti. Aiemmin esitettiin, että sodanjälkeisessä Japanissa valtion tekemät mittaukset kansalaisten onnellisuudesta eivät nousseet, vaikka kansantuote kuusinkertaistui. Wolfersin ryhmä kuitenkin palkkasi japanin kielen kääntäjän kääntämään tutkimukset ja niissä käytetyt kyselyt, ja paljastui, että japanilaiset olivat aina eri tutkimuksissa muuttaneet kysymyksiä vuosittain, joten Japanissa tehdyt tutkimukset eivät todistaneetkaan aikaisempia käsityksiä.

Samoin USA:ssa tehdyt kyselyt osoittivat, että BKT:n noususta huolimatta ihmisten onnellisuus pysyi vuosikymmeniä samoissa arvoissa. Wofers kuitenkin selittää tämän sillä, että USA:n BKT:n nousu ei jakautunut tasaisesti väestöryhmien kesken, vaan sen hyödyt keskittyivät suppealle rikkaiden eliitille. Tavallisilla USA:n kansalaisilla reaalinen tulotaso pysyi entisellä tasollaan eikä noussut, ja näin oli luonnollista, että onnellisuustaso pysyi elintason nousemattomuuden kanssa samanlaisena suorana viivana.

Onnellisuuden taloustieteessä usein myös esitetään, että tietyn minimirajan jälkeen tulotason nousu ei enää nosta ihmisten onnellisuutta. Tämä on usein esitetty muodossa, jonka mukaan kun tulot ovat 15 000 $ vuodessa, niin rahanlisäys tämän jälkeen ei enää lisää onnellisuutta. Tälle tulokselle ei kuitenkaan ole löydetty mitään empiiristä tutkimusta – se on vain mutuväite, jota ei ole koskaan todistettu. Wolfers ei onnistunut löytämään yhtään yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jossa tätä tukevaa empiiristä dataa olisi saatu. Päinvastoin, on olemassa dataa, jonka mukaan hyvin rikkaat, yli 500 000 $ vuodessa ansaitsevassa ryhmässä tulojen lisäys lisää koettua onnellisuutta. Wolfers huomauttaa, että vaikka on olemassa englanninkielinen kirja: Onnettomien miljonäärien paradoksi, niin todellinen paradoksi on siinä, että onnettomia miljonäärejä ei ole.

 

Yksi yritys selittää, että elintason nousu ei lisää ihmisten onnellisuutta, on ajatus onnellisuuden syntymisestä suhteellisesta varakkuudesta toisiin kansalaisiin. Yksilöt kokisivat itsensä onnettomiksi, jos he havaitsevat muiden ihmisten ansaitsevan itseään enemmän, ja kokisivat onnea, kun huomaavat olevansa paremmassa taloudellisessa asemassa, kuin useimmat muut ihmiset. Tällainen onnellisuuden syntyminen suhteellisesta varakkuudesta oli usein aikaisempien ”onnellisuuden taloustieteen” esitysten pohjana. Tälle ajatukselle voidaan kuitenkin esittää vastaväite siirtoalisuudesta. Siirtolainen on ihminen, joka yleensä siirtyy paljon köyhemmästä maasta rikkaampaan maahan, kuten Meksikosta USA:han. Tällaisessa siirtolaisuudessa yleensä käy niin, että vaikka siirtolainen absoluuttisesti ansaitsee uudessa kotimaassaan selvästi enemmän, kuin entisessä kotimaassaan, niin silti siirtolainen on köyhimpien ja pienituloisempien joukossa uudessa kotimaassaan.  Koska hän on suhteellisesti köyhempi, kuin olisi kotimaassaan, niin siirtolaisuuden virtojen ei pitäisi kulkea köyhistä rikkaisiin maihin, vaan lähinnä päinvastoin. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

Wolfers kertoo myös, miten erilaiset kysymykset tuottavat samansuuntaisia tuloksia, kuin suoraan onnellisuutta mittaavat kysymykset, kuten

Kuinka paljon nautit elämästä?

Kuinka surullinen olet?

Kohdeltiinko sinua eilen kunnioittavasti?

Kuinka paljon tunne elämässäsi kipua?

Söitkö eilen hyvältä maistuvaa ruokaa?

Nauroitko ja hymyilitkö paljon eilen?

Sen sijaan kysymykset tunsitko pitkästymistä tai stressiä antoivat korkeammat arvot rikkaammissa maissa. Myöskään rakkauden suhteen korkea elintaso ei näyttänyt tuovan juurikaan apua.

Uudet tulokset siitä näyttävät kumoavan aikaisemmat väitteet siitä, että elintason kohoaminen ei tuo mukanaan ihmisten onnellisuuden kasvua. Aikaisemmat väitteet siitä, että raha ei tuo onnea, vaikuttavat nykyisin enemmän ideologisilta väitteiltä, kuin dataan perustuvalta tieteeltä.

Itsekin perehdyin aikanaan onnellisuuden taloustieteen väittämiin siitä, että onnea ei voi kasvattaa talouskasvulla. Tuolloin väittämät vaikuttivat loogisilta, ja niissä oli jotain, joka tuntui intuitiivisesti oikealta. Uudet tutkimukset aiheesta vaikuttivatkin melko järisyttäviltä tähän vanhaan asenteeseen verrattuna. Käytännössä nämä uudet tutkimustulokset antaisivat syitä seuraaviin johtopäätöksiin.

Poliitikkojen tehtävänä on panostaa siihen, että kansalaiset voivat elää onnellisina, ja onnellisuuden keskeisin tae on BKT:n kasvu (mutta myös kasvun tasa-arvoinen jakautuminen kansalaisille).

Talouspolitiikka tulee olla edelleen keskeinen osa politiikkaa ja politiikan ydinkysymys.

 Erilaiset degrowth ideologiat, jotka vaativat talouskasvun loppumista ovat virheellisiä.

Myös yksilöiden kannattaa jokaisen kohdallaan pyrkiä elämässään oman elintasonsa ja tulotasonsa nostamiseen.

Ihmisten intuitiiviset käsitykset siitä, että raha ja elintaso ovat tärkeitä, pitävät paikkansa

 

Päälähde Economics of Happiness

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Suosittelen lukemaan ! Fromm:"Olla vai omistaa". Jos sinulla on talo,pari autoa ,kesämökki ,vene jne.... joudut käyttämään kaiken aikasi näiden maksamiseen,hoitamiseen ja uusimiseen. Lisäksi olet ehkä huolissasi sijoituksista ja raha-asioista yleensä. Töissäkin kai pitää käydä,jollet ole upporikas. Miksi hankit kaiken tämän,mikäli sinulle ei jää aikaa nauttia niistä. Oman kokemukseni mukaan "huolissaan oleminen" ei ainakaan onnea tuo.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Onnellisuutta tutkii nykyisin kaksi tieteenalaa: Onnellisuuden taloustiede, ja onnellisuuden psykologia.

Onnellisuuden taloustieteen tutkijat ovat yleensä taloustieteilijöitä, ja tämän tutkimusalan yhtenä ongelmana on se, että tutkimukset perustuvat kyselytutkimuksiin, erilaisiin galluppeihin, jotka eivät välttämättä tuota kovin syvällistä ja luotettavaa tietoa.

Psykologit suhtautuvat kyselylomakkeisiin tutkimusvälineenä hyvin varauksellisesti, ja he pyrkivätkin mittaamaan onnellisuutta tarkemmilla mittausmenetelmillä. Onnellisuuden psykologiassa on saatu mielenkiintoisia tuloksia. Mm. on todettu, että tuotteiden ostaminen, kuten uuden auton tai taulutelevision ostaminen, ei tee ihmistä onnelliseksi kuin vähäksi aikaa. Pysyvimmän tuloksen rahoilleen saa tutkimusten mukaan sijoittamalla se kauneusleikkaukseen. Ilmeisesti ihmisen ulkonäön merkitys elämässä on niin suuri, että kauneusleukkaus tuo siihen sijoitetut rahat onnellisuutena takaisin parhaiten.

Yleensä onnellisuuden psykolgiassa on tultu tulokseen, että ihmiset yleensä hyvin pystyvät ennustamaan, mikä tekee myös kaikki muut ihmiset onnellisiksi. Se mikä tuottaa onnnea itselle, tuottaa sitä myös 98 % muille ihmisille.

Onnellisuuden psykologiassa on kuitenkin tullut esille se, että ihmiset sopeutuvat hämmästyttävän hyvin muuttuneisiin elämänolosuhteisiin. Esimerkiksi neliraajahalvaantuneet ovat onnettomuuden jälkeen onnettomia, mutta jo vuoden kuluttua elämäntilanteen vaikutus heidän onnellisuuteensa alkaa olla pois pyyhittyä. Ihminen sopeutuu. Sama myös toisin päin, eli jos ihminen voittaa lotossa päävoiton, niin hän hyppii kyllä riemusta yhden päivän, mutta vuoden kuluttua hän on sopeutunut uuteen elämäntilanteeseensa, eikä voiton tuoma onni ole enää suurta.

Jonkin verran perää on myös siinä mallissa, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat suunnilleen yhtä onnellisia, mutta onnellisuutta laskevat sitten erilaiset haittatekijät, joihin ihminen ei voi elämässään sopeutua ja tottua. Yksi tällainen esimerkki on melu, joka laskee ihmisten onnellisuutta niin kauan, kuin ihminen joutuu elämään meluisassa ympäristössä. Samalla tavoin on selvää, että krooniset kivut laskevat ihmisten onnellisuutta. Masennus on psyykkistä kipua, ja masentuneiden ihmisten onnellisuus on selvästi laskenut. Eräässä Englantilaisessa pitkäaikaistutkimuksessa tultiin suurin piirtein lopputulokseen, että ihmiset olivat suunnilleen yhtä onnellisia elämässään, kunnes joutivat elämässään johonkin kriisiin. Jos ihminen selvisi tästä kriisistä läpi kunnolla, niin hänen elämänsä jatkui entisellä onnellisuuden tasolla. Sen sijaan, jos kriisiä ei pystytty onnistuneesti ratkaisemaan, niin tästä seurasi pysyvä onnellisuuden lasku. Yksi huomattavan yleinen syy onnellisuuden laskuun oli elämässä syntynyt päihderiippuvuus, joka huomattavasti laski ihmisten onnellisuutta.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Jos joutuu näkemään jatkuvasti vaivaa perustarpeiden tyydyttämiseksi niin kyllä siitä on onni kaukana.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Onnellisuutta tietenkin laskee se, jos joutuu käymään töissä, joka aiheuttaa fyysistä tai psyykkistä kipua. Ei ole esimerkiksi hauska käydä töisää, jos joutuu jatkuvan työpaikkakiusaamisen kohteeksi.

Suomessakin on todettu, että ihmisten jäädessä eläkkeelle, heidän onnellisuutensa selvästi nousee. Tämä todistaa sitä, että työelämämme on etenkin ikääntyvien ihmisten kohdalla liian kovaa.

Toinen asia on se, että varattomuus aiheuttaa usein stressiä. Jos olet pienipalkkainen, ja elät kädestä suuhun, niin esimerkiksi autosi hajoaminen aiheuttaa suurtakin stressiä, kun joudut miettimään, mistä saat rahat kalliiseen korjaukseen tai uuteen autoon. Jos tilillä olisi vararahastoa, niin tilanteen aiheuttama stressi olisi pientä. Samalla tavoin työttömyyden uhka on stressaavampaa, jos kontollasi on velkainen omistusasunto, verrattuna tilanteeseen, jossa sijoitustilillä on rahaa ja asunnot ja autot on maksettu.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Suosittelen lukemaan ! Fromm:"Olla vai omistaa". Jos sinulla on talo,pari autoa ,kesämökki ,vene jne.... joudut käyttämään kaiken aikasi näiden maksamiseen,hoitamiseen ja uusimiseen. Lisäksi olet ehkä huolissasi sijoituksista ja raha-asioista yleensä. Töissäkin kai pitää käydä,jollet ole upporikas. Miksi hankit kaiken tämän,mikäli sinulle ei jää aikaa nauttia niistä. Oman kokemukseni mukaan "huolissaan oleminen" ei ainakaan onnea tuo.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Taloustiede ei pitänyt ottaa kantaa,että miten jokin asia saavutetaan..

Ja juuri se miten on sitä onnellisuuden ydintä eikä suinkaan se päämäärä mikä laitetaan pyhittämään niitä keinoja.

Tässä on se asian ydin kiedottuna. Mikäli BKT:sta tehdään onnellisuuden tekijä niin millä keinoilla BKT:tta kasvatetaan..millä se tehdään ja vielä helpoiten?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Mielestäni Suomessa moniin muihin maihin verrattuna poliitikot puhuvat suoraan taloudesta, talouskasvusta ja siitä, että BKT:n kasvu on tärkeimpiä tekijöitä suomalaisten elämässä. Tämä on mielestäni oikea linja poliitikoilta ja meidän äänestäjinä tulisikin aina kysyä poliitikoilta heidän käsityksiään talouskasvun edistämisestä ja varallisuuden jakautumisesta.

Taloudessa on kuitenkin se ongelma poliittisesti, että talousratkaisuissa ja vaihtoehdoissa joudumme luottamaan hyvin paljon asiantuntijoihin. Tällöin tavallisen ihmisen on vaikeaa ottaa kantaa talouspoliittisiin kysymyksiin. Esimerkiksi se kysymys, tuottaako eurojäsenyys meille talouskasvua vai ei, on kysymys, joka vaatii pohjimmiltaan jonkinasteista perehtymistä talousasioihin.

BKT:n ja talouskasvun sijasta monet poliitikot keskittyvätkin ns. elämänpolitiikkaan. Elämänpolitiikalla tarkoitetaan sellaisia kysymyksiä, jotka eivät liity talouteen, vaan elämäntapavalintoihin, kuten seksuaaliseen suuntautumiseen, luonnonsuojeluun, kulttuuripolitiikkaan, terveisiin elämäntapoihin, ym. Esimerkiksi Slavoj Žižek näkee kuitenkin tällaisen keskittymisen elämänpolitiikkaan jopa eräänlaisena demokratiavajeena, eli politiikan keskittymiseen aiheisiin, jotka lopulta eivät ole politiikan keskeistä ydintä, joka kuitenkin on taloudessa, talouskasvussa ja tulonjaon tasa-arvossa.

Juhani Penttinen

Onko onni sitten jokin tavoittelemisen arvoinen päämäärä ? Onnellisuus kuitenkin aina riippuu olosuhteista ja aina en olosuhteisiin voi vaikuttaa.

Mielenrauha on minulle tärkeämpi kuin onnellisuus. Mielenrauha on mahdollista säilyttää kaikissa olosuhteissa. Kun omaiseni kuoli niin en ollut onnellinen vaan surullinen mutta kuitenkin säilytin mielenrauhani vääjäämättömän edessä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Mielenrauhan käänteispuoli on pitkästyminen ja tylsyys. On selvästi havaittavissa, että ihmiset pitkästymiseen ja elämän tasaisuuteen kyllästyneinä alkavat hakea erilaisia "suurempia kokemuksia", seikkaluja ja jopa extreem-kokemuksia. Etsitään aktiivisesti vaaraa, haetaan aktiivisesti riskejä. Ihmiset ovat valmiita jopa vaarantamaan oman avioliittonsa ja perhe-elämänsä etsiessään jännitystä ja uusia kokemuksia sivusuhteista. Tämäkin on tulkittavissa jännityksen etsimiseksi ja pakenemiseksi liiallisesta tylsyydestä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kyllä minun mielestäni onni on ihmisen perustarve. Onnellisuutta ihminen voi hakea niin monella tavalla,mutta tarkemmin tutkien ihmisellä aina on tarve jonkinlaiseen onnellisuuden elämykseen.Onnellistuminen ei ole olojen vaan ihmisen muuttumista. Niinpä myöskään onnellisuuden säilyttäminen ei edellytä olosuhteiden säilymistä vaan onnea-antavan suhtautumiskyvyn säilymistä.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Olen vasta kolmenkympin kriisin lähestyessä alkanut lukemaan talouteen keskittyvää yhteiskuntatiedettä. Minäkin lähestyin ajatusta "..onnea ei voi kasvattaa talouskasvulla" kohtalaisen naiivisti. Enää en ole sitä mieltä, sillä voihan sitä olla tosi onnellinen hetkittäin, mutta nauru loppuu lyhyeen jos terveydenhuoltoa sekä muita pikkuasioita ei saada toimimaan.

Lusikan työnnän soppaan silti hieman eri kulmassa, tai muu parempi idiomi; onnellisuus lisää BKTn kasvua. Vapaasti toimivat, kilpailevat ja itseään työteliäästi toteuttavat ihmiset tuppaavat lisäämään kehityksen tahtia - katsotaan esimerkkinä vaikkapa sitä Himasen ihannoimaa Piilaaksoa. En tarkoita onnellisuudella pelkästään mainitsemiasi "elämänpolitiikka" vaikuttimia, vaan nimenomaan oikeutta omistaa yksityisomaisuutta sekä kehittää itseään sekä samalla ympäristöään, niin töissä kuin kotirintamalla.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Oletko ihan varma ettet ole lähestynyt oikeutta omistaa liia naivisti?

Näet se,että sinulla on rahaa riittävästi ei ole sama kuin omista paljon. Todella monen kohdalla rahalla saa riippumattomuutta joka onnellistaa elämää eli ns.vapauden tuntua.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Tarkoitatkos ny jotain yksittäistapauksia?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #17

En vaan ylipäätänsä oikeutta omistaa kaikkea. Oletko miettinyt koskaan sitä syvällisemmin vai onko se automaattisesti hyvä asia? Saati sitten onko se onnellisuuden lähde.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen Vastaus kommenttiin #19

En kyllä seuraa logiikkaasi.

Jos joku entiteetti kuten valtio tai ruhtinas voi viedä kaiken sinulta, vaatteet päältä, perheen ympäriltä ja ihmisoikeudet kaupan päälle, sitä kutsutaan ektraktiiviseksi taloudeksi. Näin toimi mm. neuvostoliitto, eikä sillä saatu aikaiseksi onnelista kansaa eikä BKTn kasvua, joista kirjoitin.

Metsästäjä-keräilijät saattoivat elää jonkinlaisessa omistusoikeudettomassa yhteisössä onnellisina, mutta heitä ei enää ole kuin muutamassa reservaatissa. Näin äkkiseltään ei tule mieleen yhtäkään esimerkkiä valtiosta, jonka kansalla ei ole omistusoikeutta saati rahan kaltaista vaihdon välinettä, ollen samalla sekä onnellista että tuotteliasta.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #20

Et voi seurata logiikkaa,jos sitä ei ole tarjolla. Tarjolla oli vain selkeät kysymykset koskien sinun ajatteluasi omistusoikeudesta ja sen syvemmästä ajattelusta.

Valtio ei ole mikään entiteetti..ruhtinas on jo henkilöity. Näissä esimerkkitapauksissa valtiolla eli yhteisöllä ja ruhtinaalla on omistusoikeudet yli yksittäisen kansalaisten. Palaan edelleen kysymykseeni..oletko miettinyt syvällisemmin mitä oikeus omistaa tarkoittaa?

Millainen maailma avautuu ajatuksissa,jos muutama suuri korporaatio omistaa kaiken? Ne voivat viedä kämpän,vaatteet,autot,perheen ja ihmisoikeudetkin kaupanpäälle? Pankki on yksi tällainen tekijä tänäpäivää tai perintätoimisto. Tähdennän nyt vielä..oletko miettinyt syvällisemmin mitä oikeus omistaa tarkoittaa?

Minä en ole missään vaiheessa sanonut,että pitäisi mennä johonkin omistusoikeudettomaan tilaan.. mikäli sinun mielestäsi kaikki on mustavalkoista eli joko omistetaan tai ei omisteta mitään niin sekin on ok. Minä vain en ajattele niin.. Minusta funktionaalinen omistaminen on aivan luontaista ja sitten taas minusta jonkin valtameren omistaminen ei ole ollenkaan luontaista,vaikka siinä kalastaisit tai veneilisit. Minusta kuun omistaminen ole mitenkään luontaista,vaikka sieltä myydäänkin jo tontteja ja tähtiäkin taidetaan jo myydä.. siinä ei ole mitään luontaista.

Olisitko siis onnellinen,jos saisit omistaa valtameren tai jonkin 50 valovuoden päässä sijaitsevan tähden?

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen Vastaus kommenttiin #21

Enpä avannut hetkeen puheenvuoroa, joten voi mennä vastaus kuuroille korville.

Nyt kun asian jaksoit esittää näin kouriintuntuvasti, niin pääsen kelkkaan minäkin; olet oikeassa asettamassasi kehyksessä. Se vain kuuluu paljon suuremmalla taululle jota minä maalailin puhuessani yksilön oikeudesta omistaa. Minusta meidän siveltimenjälkemme tässä kuuluvat kuitenkin samaan genreen.

Otin kovin mustavalkoisesti tosiaan tässä käsityksen omistamisesta, ja tuot hyvin esille ongelmia yksinkertaistetussa esimerkissäni.

Jouni Nordman

Ongelma tulee siitä miten onnelisuun määritellään, mutta yleisesti sen voi määritellä ajankäytöllä. Tässä voidaan pitää kahta eri ryhmää ihmisiä, joista toisen ovat järjestelmän orjia, joille on uskotettu kuluttamisen tuovan onnea. Toine porukka sitten on näitä jotka käyttävät ajastaan vain sen verran työn tekemiseen että pärjäävät itse määritelemällään tasolla, jolloin he yleensä minimoivat työhön käytettyn ajan.

Tähän Suomessa riittä moenlla pelkkä sosiaaliturvan tuomat rahat, jolloin voivat hyvinkin maksimoidan ajan jota käyttävät itselleen tärkeinpiin asioihin. Toine hyvä esimerkki on niin sanottujen alkoholistejen solsiaali politiikka, jos rahat kerätään yhteen ja laitetaan joku käymään Virossa viikon tarpeet hakemassa.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Onni on sitä,kun tuntuu hyvältä ja elämä maistuu !

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset