MikkoAhola

Miksi demarit eivät erota Juhana Vartiaista?

  • Juhana Vartiainen (kuva wikimedia commons)
    Juhana Vartiainen (kuva wikimedia commons)

Vartiainen vaatii ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston puolittamista ja sen maksamista pois ammattiliitoilta. Hän vaatii työttömyyseläkeputken poistamista ja kodinhoidon tuen lyhentämistä. Miksi demarit pitävät edelleen jäsenenään ihmistä, joka toimii yhteistyössä ja liitossa Kokoomuksen kovalinjaisimman haukan, Elina Lepomäen kanssa? Lisäksi Vartiainen haluaa Suomeen lisää maahanmuuttajia, jotta hänen mukaansa työvoiman tarjontaa voidaan lisätä ja näin saada talous kasvamaan.

Vartiainen tuo esille hyvin havainnollisesti niitä kysymyksiä, joihin seuraavan eduskunnan täytyy ottaa kantaa. Hän herättelee äänestäjiä konkreettisesti tajuamaan, minkälaisia ”rakenteellisia uudistuksia” Suomessa on tehtävissä. Ihmeellistä tässä on kuitenkin se, että yleensä demarit vastustavat työttömyysturvan heikennyksiä, ikääntyvien työttömien aseman heikentämistä ja lapsiperheiden asemaakaan ei haluta heikentää etuisuuksia leikkaamalla. Tällaiset aikomukset on yleensä demareissa nähty poliittisten vastustajien, kuten Kokoomuksen poliittiseksi linjaksi. Vartiainen on ikään kuin provokaattori, joka kertoo mitä porvaripuolueet tarkoittavat, kun he puhuvat rakenteellisista uudistuksista.

Ainoa omituisuus vain tässä on se, että virallisesti Vartiainen on demaripuolueen jäsen. Tämä varmasti hämmentää äänestäjiä, sillä äänestäjien on nyt vaikea hahmottaa sosiaalidemokraattien linjaa, kun yksi näkyvä demari esittää ajatuksia, jotka tavallisesti on totuttu kuulemaan Kokoomuksen haukkojen ja Elinkeinoelämän keskusliiton lausumina.

Antti Rinne on kyllä julkisesti arvostellut Juhana Vartiaista, ja esittänyt, että tämä yksi mies vie kannattajia demareilta enemmän kuin kukaan.

Kaikkien kannalta olisi selkeämpää, jos demarit erottaisivat Juhana Vartiaisen, tai Vartiainen itse ilmoittaisi eroavansa puolueesta. Puolueesta erottaminen ei sekään ole yksinkertainen asia, sillä erottamispäätöksen voi tehdä vain se puolueosasto, johon Juhana Vartiainen kuuluu. Tietenkin puolue voisi erottaa koko puolueosaston, jos tämä ei suostuisi erottamaan Vartiaista. Mihin lienee Eiran ja Kaivopuiston sosiaalidemokraatteihin sitten Vartiainen kuuluukaan?

Äänestäjien kunnioitukseen ja demokratiaan kuuluu oleellisesti se, että puolueista erotetaan niiden linjasta jyrkästi poikkeavat jäsenet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Vartiainen lienee pahasti koulukiusattu, ja sittemmin sattumoisin päässyt ihan kunnolla toteuttamaan itseään. Siitäpäs saatte kynpillä takaisin mokomat peelot ;O Jotenkin todella pelottava! Eroa heti kaikesta!

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Vartiainen on ottanut suoraanpuhujan roolin. Hämmentää vain se, edustaako hänen suora ja kovalinjainen puheensa yleisemminkin demarien jotain linjaa?

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Suomessa ei valita päteviä, vaan sopivia. Kollegiaalista/ideologista solidaarisuutta eli korruptiota.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Juhani Vartiainen itse valitti, että hän oli Suomessa "virkakiellossa", sillä joku huippupoliitikko oli sitä mieltä, että Vartiaista ei mihinkään valtion huippuvirkaan valita. Niinpä Vartiainen joutui omien sanojensa mukaan "maanpakoon" Ruotsiin. Hän pääsi palaamaan Suomeen ja virkaan vasta, kun kyseinen poliitikko oli lopettanut uransa.

Sitä ei paljastettu, kuka tämä viisas ja asioita hyvin ymmärtävä huippupoliitikko oli.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Kaikki alkaa DDR:n kaatumisesta, sen jälkeen demarit siirtyivät ajamaan oikeistolaisempaa politiikkaa Lipposen ja Halosen johdolla, kuin oikeisto on itsekään uskaltanut koskaan lähteä ajamaan. DDR:n kaatuessa menivät Stasin arkistojen tiedot Länsi-saksan tiedustelupalvelulle ja CIA:lle. Näillä tiedoilla kiristettiin koko euroopan vasemmisto ajamaan oikeistopolitiikkaa.

Jos esimerkiksi meidän maamme demarijohtajat eivät olisi tähän suostuneet, olisi heidän maineensa mustattu perusteellisesti ja heidät olisi voitu laittaa syytteeseen maanpetoksesta ja vankilaan kymmeneksi vuodeksi. Siksi he ennemmin pettivät aatteensa ja kannattajansa, kuin olisivat menettäneet maineensa ja vapautensa.

Tämän takia Stasilistoja ei ole avattu vieläkään ja nykyisiltä listoilta on hävinnytkin kaksi nimeä alkuperäisistä kahdestakymmenestä nimestä. Koko lista on täynnä korkean luokan demarivaikuttajia ja Halosen ja Lipposen nimet on poistettu nykyisessä listassa!

Juuri tätä samaa politiikkaa ajaa Juhana Vartiainen tänä päivänä ja kansalaisten ja varsinkin demariäänestäjien kannattaisi muistaa tämä asia ja vaihtaa puoluetta ja olla äänestämättä demareita!

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Tiitinen itse vähätteli listansa merkitystä, ja sanoi, että siinä ei ole merkittäviä poliitikkoja Roman Schatzin ohjelmassa. http://areena.yle.fi/radio/2368561

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Jos merkittäviä poliitikkoja ei ole listalla, miksi ihmeessä se on salattu?

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski Vastaus kommenttiin #7

Jos muistaa Alpo Rusi jutun, niin kaiketi pitää olla aika hyvät perusteet julkisesti leimata joku vieraan vallan vakoojaksi. Toki SuPon tehtäviin kuuluu tutkia asiat ja virallisen syyttäjän sitten syyttää, jos syytekynnys ylittyy. Muussa tapauksessa maksellaan taas korvauksia.

Vaikka olishan se hauska tietää olenko minä listalla, kun käväisin aikoinaan Neuvostoliitossa kahden päivän ajan.

Käyttäjän petrikiiski kuva
Petri O. Kiiski

Se, ettei SDP:n johto ota kantaa Vartiaisen ulostuloihin, kertoo kaiketi siitä, että demarijohdossa Vartiaisen mielipiteillä on kannatusta.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ainakin tällainen vaikutelma voi syntyä. Äänestäjä on tästä hämillään, ja epätietoisuus voi johtaa passivoitumiseen ja kotiin jäämiseen äänestyspäivänä.

Juha Kuittinen

Demarit on kokoomuskotkan vasen siipi..

Risto Järvenpää

Tuo on tehtävien jakamista: Vartiainen kertoo mitä tulisi tehdä. Rinne puolestaan sen, millä yritetään pysyä hallituksessa. Mielestäni aika reilua peliä.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Vartiainenhan puhuu vain avoimesti, suoraan ja rehellisesti Demarien politiikasta jota on jo kauan, Lipposen pääministerikaudelta asti, toteutettu!
Olen joissakin yhteydessä jo aiemmin todennut että ei edes paatunein kapitalisti eikä kovin Kokoomuslainen olisi uskaltanut toteuttaa niin pataoikeistolaista politiikkaa kuin Lipponen ja SDP!

Juhana taisi ollakin Lipposen talousneuvoja?

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Vartiainen edustaa tätä uutta tutkimuspuolen virkahenkilösukupolvea. SDP:n on pakko laittaa kaverille kuonokoppa kun vaalit lähestyvät.

Hänen kaltaisilleen on tyypillistä se, että ihmiset, kansalaiset pyritään muokkaamaan sellaisiksi, jotka mahtuvat kätevästi lomakkeisiin, jolloin heitä on kätevämpi käsitellä ja laskennallisesti luoda arvioita miten pitää toimia.

Valitettavinta on se, että kaltaisiltaan puuttuu kyky ymmärtää seurauksia, joita eittämättä syntyy kun tämänkin päivärahajutun kaltaisia päätöksiä tehdään (jos). Rajoittunut tai lokeroitunut kapasiteetti havannoida ympäristöä ja yhteiskuntaa.

Anna-Leena Nieminen

Raportin tekijöitä yhdistää yksi tekijä: etatismi ja se ei ole ollenkaan merkityksetön tekijä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset