MikkoAhola

Kellojen siirtelyssä on järkeä

Kesäaikaan siirtymistä aina kritisoidaan. Kuitenkin kellojen siirtelyssä on järkeä, sillä kesäajan avulla iltaan saadaan yksi tunti enemmän valoista aikaa. Tätä valoista aikaa voidaan käyttää illalla esimerkiksi urheiluun tai ulkoiluun. Tästä suurin hyöty on keväällä ja syksyllä; kesäajan ansiosta ulkoiluaktiviteettien harrastuskausi, kuten veneily-, mökkeily-, kalastus- ja ulkoliikuntakausi, jatkuu pitkälle lokakuuhun. Kesäajan ansiosta syyskuusta on Suomessa tullut käytännössä neljäs kesäkuukausi päivänvalon riittävyyden suhteen.Nytkin aurinko nousee jo kuudelta, ja vain harva on valveilla kuuden aikaan aamulla. Valoisa tunti aamulla, jolloin kaikki vielä nukkuvat, menee hukkaan.

Kesäajan mukanaan tuomat hyödyt ovat suuremmat, kuin se pieni epämukavuus, jonka heikkotahtoiset ja sisäiseen kurinalaisuuteen tottumattomat ihmiset kokevat, kun joutuvat muuttamaan unirytmiään yhdellä tunnilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kellojen siirtelyllä ei saada yhtään enempää valoisaa aikaa aivan kuten lämpömittarien rukkaamisella ei saataisi yhtään lisää lämpöä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Vastaavasti voitaisiin tehdä niin, että töihin ja kouluihin mentäisiin tunnin aikaisemmin.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll
Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Menen kuudeksi töihin, niin tuntuu turhalta se, että aamulla on valoisaa, kun taas voisi tehdä iltakävelyn valoisassa vielä seitsemän aikaan illalla.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Kannattaako sitten siirtyä ollenkaan talviaikaan? Melkoinen riesa pelkästään sen takia, että syyskuussa aamun torkut saattavat hyötyä hitusen.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Talviaikaan siirtymisestä voisi hyvinkin luopua.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Talviaika on nk normaaliaika. Venäjällä tehtiin kokeilu nk pysyvästä kesäajasta. Putin palautti valtaan päästyä pysyvän normaaliajan joka pohjautuu siis auringon mediaaniin kun kansalaiset ilmaisivat sen että pysyvä kesäaika on jostakin syvältä ...

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Joo - ja sitten seuraavana keväänä taas siirrettäisiin tunti etenpäin , saataisiin taas tunti valoisaa aikaa.

Käyttäjän indy kuva
Torsti Äärelä

kesäaika mahdollistaa parannuksen tekemisen. saa yhden tunnin lisää ja pääsee liikkeelle tuntia aikaisemmin. jos osaa hyödyntää asian niin tehokkuus nousee juuri silloin kun sitä tarvitaan eli keväällä. vastaavasti illalla pääsee nukkumaan aikaisemmin.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Johan kävi jännittävästi, kun heti minun blogini
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234192...
perään ilmestyi aivan vastakkaista käsitystä edustava puheenvuoro.

Minustakin on hyvä, jos illalla saadaan yksi valoisa tunti lisää. Mutta sama hyöty saataisiin paljon helpommin ja pienemmin vaurioin, jos työaikoja muutettaisiin tuntia aikaisemmiksi koskematta lainkaan kellonviisareihin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kellojahan voisi ihan vaan muutenkin siirrellä koskematta "viisareihin", mikäli tästä järjenvastaisesta tavasta ei joku haluaisikaan tai pystyisi pääsemään eroon.

Tätä kellojen siirtelyä voisi tehdä vaikka päivittäin psyyken tilan mukaan.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Valoisa aika ei lisäänny eikä vähene kellonajoista sopimalla.
Mutta jos esim koulun alkamisaikaa ajatellaan, opettajien yleinen huomio on se - myös itseään koskien - että kevätväsymyksen pahimpaan aikaan unirytmin väkisin muuttaminen tuo ainakin viikon lisäväsymyksen luokkiin.

Toinen pulma tulee syksyllä - kesäaikahan jatkuu miltei marraskuulle!
Aamut ovat pimeitä.
Lapset joutuvat ryntäämään puolitajuttomina kiireessä liikenteeseen. Samoin autoilevat aikuiset.
Iltapäivällä, koulun loppuessa on valoisaa.
Tunti myöhemmin kouluun ja koulusta pois ( auringon mukaan siis) toisikin lisää valoisassa kulkemista ja niin muodoin turvaa.
Jos Suomi vielä siirtyisi läntiseen aikavyöhykkeeseen - aina parempi tältä kannalta.

Tämä on ikuinen vääntö iltaihmisten ja aamuihmisten välillä.
Ei tarvitse kysyä, kumpaan ryhmään itse kuulun.
Kunhan katsotte kelloa.

Mutta me häviämme tässä!
Talviaikaa on vain 5 kuukautta !

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Täältä löytyy aloite kesäajasta luopumisesta :

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2188

Tämä pitäisi olla jokaisessa hallitusohjelmassa niin kauan kunnes tämä toteutuu.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Niin eipä tuo kansalaisaloite taida mitään merkitä, kun viisareiden siirtely perustuu EU direktiiviin. Kesäajastakin on direktiivi
Euroopan unionin pysyvä kesäaikadirektiivi (2000/84/EY) tuli voimaan vuonna 2002.
http://areena.yle.fi/1-3801599

Direktiivissä on annettu kesäaikasäännökset määrittämättömäksi ajaksi. Direktiivi sitoo Suomea unionin jäsenvaltiona. Euroopan komission on julkaistava joka viides vuosi tiedonanto, jossa todetaan kesäajan alkamisen ja päättymisen kalenteripäivämäärä seuraavaksi viisivuotisjaksoksi

http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx...

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Minua epäilyttää, että kellon siirtelyn vaivoihin ja vastustamiseen on altistuttu samoin kuin tuulivoimamelulle tai sähköallergialle. Että oireisiin voisi hakea apua vaikka yksisarvishoidoista.

Sitäpaitsi suomalaisten ulkomaille lomamatkailijoitten pitäisi samantien vaatia matkanjärjestäjiltä että paikallinen kello siirretään Suomen aikaan, ettei tarvitse kärsiä kellon siirron rasituksista.

https://guitarkonkari.vuodatus.net/lue/2017/03/mik...

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Kesäaikaan siirtymistä ei voi perustella millään järkisyyllä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset