MikkoAhola

Sulkeeko Trump Uudenkaupungin autotehtaan?

Trump on ilmoittanut kauppasodan seuraavan iskun olevan eurooppalaisten autojen verottaminen. Amerikkalaisia on ärsyttänyt eurooppalaisten autojen tuonnin iso osuus ja eurooppalaisten autojen suosio USAssa. Etenkin Mercedes on suosittu automerkki Yhdysvalloissa.

Kun Trumpin kauppasodan verot astuvat voimaan, niin herää kysymys siitä, mitä tapahtuu Uudenkaupungin autotehtaalle. Kun autojen vienti USA:han supistuu, niin Uudenkaupungin autotehdas voi olla ensimmäisenä lakkautuslistalla. Tämä johtuu mm. siitä, että Suomessa on helpompi irtisanoa työläisiä, kuin esimerkiksi Saksassa, jossa irtisanomissuoja on parempi.

Trumpin kauppasota voi olla kova isku Suomelle. Juuri kun hallitus iloitsi työllisyyden hienoisesta parantumisesta, niin maailmanlaajuinen kauppasota viekin pohjan pois viennin ja talouden elpymiseltä.

Ihmettelyä herättää myös se, että Suomelle koituvista vakavista seurauksista huolimatta monet suomalaiset, etenkin perussuomalaiset, suhtautuvat myönteisesti Trumppiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset