MikkoAhola

Kymmenen vuoden feministinen työ murskataan yhdessä päivässä prinsessahäissä

  • Tuhkimolle sovitetaan lasikenkää, ei lasikattoa
    Tuhkimolle sovitetaan lasikenkää, ei lasikattoa

 

Tuhkimotarina toistuu tänään. Prinssi tuli ja haki köyhän ja halveksitun pikkusiskon, otti puolisokseen ja antoi hänelle puoli valtakuntaa. Prinsessahäitä seuratessaan sadat miljoonat naiset löytävät sisältään arkkittyppisen prinsessa-myytin, häitä katsellessa itketään, koetaan haltioitumisen tunteita, ja löydetään uudelleen yhteys kollektiivisen alitajunnan naisen myytteihin, jotka feminismi on yrittänyt tukahduttaa järjen perustelujen alle – ehkä turhaan? Alaluokasta lähtöisin oleva Kate Middleton, jota koulukiusattiin sai tänään prinssinsä.

Psykoanalyytikko Carl Gustav Jung näki kansansadut puhtaimpana muotona ihmisen kollektiivisesta alitajunnasta. Jung kiinnitti huomionsa siihen, että sadut (satuja kertoivat ennen aikuiset aikuisille) ovat hyvin samanlaisia eri puolilla maailmaa, eri kulttuureissa. Tästä hän veti johtopäätöksen, että sadut, kuten myös niissä esiintyvät arkkityypit, kuten paha-äitipuoli, hyvä äiti ja viisas vanha nainen, ovat kaikille ihmisille yhteisiä tiedostamattomasta nousevia tekijöitä. Tuhkimo sadun ensimmäinen tunnettu versiokin on peräisin Kiinasta noin 230-luvulta.

Meillä moderneilla ihmisillä on se käsitys, että sadut ja myytit, ja myyttien sankarit kuuluvat menneeseen maailmaan, jossa antiikin myyttien sankarit, kuten Oidipus, Narkissos tai Adonis vaikuttivat uskonnon kautta ihmisiin. Mutta nykyiset myyttien tutkijat väittävät, että myytit ja myyttien sankarit elävät yhtä voimakkaina nykyajan ihmisissä, kuin antiikin aikaan. Nykyajan myyttien sankarit vain ovat julkkiksia ja etenkin Hollywoodin julkkiksia, joiden elämäntarinat muistuttavat entisaikojen myyttien sankareiden, sankarittarien ja antisankarien elämää. Euroopassa meillä ovat kuninkaalliset.

Jungilla on myös näkemys siitä, että tunteemme ja tarpeemme ovat lähtöisin alitajunnasta ja siksi arkkityypit ja kollektiivinen alitajunta on meille erittäin tärkeä. Jos kadotamme yhteyden tunteisiimme ja alitajuntaamme, ja yritämme elää liikaa järjen varassa, masennumme tai sairastumme ahdistuneisuuteen. Tässä mielessä prinsessahäät voivat olla naisille hyväkin kokemus, heidän saadessaan uudelleen yhteyden sisäiseen alitajuiseen prinsessaansa. Vaikka feministit ovat vuosikymmeniä tehneet työtä järkevästi perustellen, jotta naiset unohtaisivat asetelman, jossa he passiivisina odottaisivat rikasta miestä, hallitsijan poikaa, joka tulisi valkoisella ratsulla ja pelastaisi naisen avioliiton satamaan, niin kuninkaalliset häät herättävät ikivanhan arkkityypin henkiin, ja naiset tunteenomaisesti palaavat vanhaan ajatusmaalimaan.

Miehillä on sankarimyyttinsä, naisilla prinsessamyyttinsä. Henry Laasanen käsittelee prinsessamyytin asemaa yhteiskunnassa omalla tavallaan kirjassaan Naisten seksuaalinen valta (s. 224-225): ”Voidaan ajatella, että romantiikka esittää naisille ohjeellisen tarinan, kuinka tasokas mies saadaan investoimaan sitoutuneeseen suhteeseen. Romanttista mallia seuraten nainen kykenee hyödyntämään seksuaalisuutensa arvon maksimaalisesti. Naisten ohjeistaminen seksuaalisen vallan käyttäjiksi romanttisen materiaalin avulla alkaa jo lapsuuden saduista. Esimerkiksi satu Tuhkimosta opettaa, että vaikka rumemmilla sisarpuolilla olisi minkälaista muuta valtaa tahansa, niin Tuhkimon seksuaalinen valta on kuitenkin paljon voimakkaampaa. Sadussa ilkeät sisarpuolet ja äitipuoli kohtelevat Tuhkimoa kaltoin, mutta kun Tuhkimo pääsee vihdoin käyttämään seksuaalista valtaansa prinssiin, hänelle avautuu prinssin kautta tie valtaviin rikkauksiin. Rumemmille sisarpuolille jää häviäjän osa, kun heidän paksut jalkansa eivät mahdu prinssin tuomaan lasikenkään. Satu Tuhkimosta opettaa tytöille, että helpoin ja nopein tie naiselle ryysyistä rikkauteen avautuu seksuaalisen vallankäytön avulla. Siksi äidit eivät koskaan opetakaan tyttärilleen, kuinka aviomies elätetään.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Enni Kulovaara

Mahtavatko Englannin Philipin (prinssipuoliso), Ruotsin Danielin (kruununprinsessan, eli tulevan kuningattaren puoliso) häät olla miehille hyväkin kokemus, heidän saadessaan uudelleen yhteyden sisäiseen alitajuiseen prinssipuolisoonsa?

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Miehet eivät innostu jostain syystä niin häähumuista. Sen sijaan miehet viljelevät perinteisiä kansanviisauksia, kuten:

Rakkaus on sokea, avioliitto avaa silmät.

Käyttäjän MariaRajakari kuva
Maria Rajakari

Tämä Laasasen teoria ei kyllä tässä sovi prinsessateoriaan mielestäni yhtään. Ei Tuhkimo siksi saanut prinssiä, että oli ulkoisesti kaunein ja seksikkäin, vaan ulkoinen kauneus kuvasi myös mielestäni sisäistä, se oli symbolistakin, sisäinen kauneus kuvattiin sadussa myös ulkoisena, kun lapsille se on konkreettisempaa.

Tuhkimo oli kaunein sisäisesti ja sisarpuolet olivat ilkeitä, kuten äitipuolikin, minulle se kuvaa hyvän voittoa pahasta pikemminkin. Lopulta paha saa palkkansa. Prinsessa Ruususessa pahalla äitipuolella on joissan satukirjojen kuvissa sarvet päässä, kuten Saatanallakin kuvataan usein olevan, sarvet kuvaavat Saatanan lankeemuksen perimmäistä syntiä eli ylpeyttä, halua tulla Jumalan kaltaiseksi. Jotain vertailukohtaa näissä klassisissa saduissa on siis mielestäni kristinuskoon, siihen samaan sanomaan, jota sekin tarjoaa. Narnian saduilla on vielä selvempiä yhteyksiä, jos voitaisiin sanoa. :-)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset