MikkoAhola

Lemmikkieläimemme syövät köyhien maiden ihmisten ravinnon ja tuhoavat ympäristön

 

 

 

Eurooppalaisten lemmikkien vaatima ruoka vaatisi puoli miljoonaa neliökilometriä maatalousmaata.

Lemmikkien pitäminen aiheuttaa suuren ekologisen jalanjäljen ja pitäisi siksi lopettaa. Maailmassa on tällä hetkellä arviolta miljardi kissaa ja koiraa, jotka omalta osaltaan rasittavat maapalloa. Aiheesta puhuu Ylen haastattelussa Seppo Turunen, joka on eläinfysiologi ja Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja.

Lemmikkien pitäminen on lemmikkieläinteollisuuden tai lemmikkieläinbisneksen luoma muoti-ilmiö, joka on turha. Ihmiset voisivat paremmin, jos he kohdistaisivat saman huomion ja hoivaamisen toisiin ihmisiin, jonka he nyt kohdistavat eläimiin.

Seppo Turunen on sitä mieltä, että näillä perustein nykyinen lemmikkien pito on turhaa ylellisyyttä, ja pitäisi tulevaisuudessa mahdollisesti kieltää.

Hän myös kiinnittää huomiota siihen, että ihmisen asunnot eivät useinkaan ole optimaalisia ympäristöjä eläimille.

Seppo Turusen teesit asettavat myös eläintensuojelijat ja turkistarhauksen vastustajat kysymyksien eteen. Miksi vaatia hyvää eläinten oikeuksia vain tuotantoeläimille, sioille, kanoille, lehmille, turkiseläimille, ym. ja samaan aikaan pidetään itse sairaiksi jalostettuja koiria pienissä ahtaissa kaupunkilaisasunnoissa? Onko parinkymmenen neliön betonikoppi lopulta paljoa parempi elinympäristö kuin muutaman neliön metallihäkki?

Itse pohdiskelin näitä samoja aiheita jo 15 vuotta sitten Internetin alkuaikoina. Tosin ilman tätä ekologisen jalanjäljen aihetta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän SuoraD kuva

"Ihmiset voisivat paremmin, jos he kohdistaisivat saman huomion ja hoivaamisen toisiin ihmisiin, jonka he nyt kohdistavat eläimiin."

Aika näkökanta...

Käyttäjän Savolax kuva

Mutta näinhän se menee. Joku "Fifi" nostetaan perheessä korkeammalle jalustalle kuin verisukulaiset. Rahat upotetaan koiran sokeritautiin (insuliiniin ja eläinlääkäri laskuihin) ja samalla leikataan oman perheen ruokamenoista... Näin esimerkkinä.

Käyttäjän SuoraD kuva

Aika vastakkainasettelua, mutta sitähän elo on. Eläin kuitenkin lunastaa arvonsa. Lienee ihmisillä siihen yhtäläinen mahdollisuus. Toki elukoilla pienet odotukset. Erikoinen asia...

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Heikkinen

Monesti se "fifi" on paljon parempi seuralainen kuin inhottavat sukulaiset. Ja usein myös ainoa.

Käyttäjän kallevirtanen kuva

"ihmisen asunnot eivät useinkaan ole optimaalisia ympäristöjä eläimille" ei ne ole ihmisillekään, mutta urbanisaatio vaatii uhrauksia. Mielestäni villieläimttaiä ei pidä pitää lemmikkeinä, mutta koirien ja kissojen evoluutio menee symbioosissa ihmisen kanssa.

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Paljonkohan lemmikkejä on kehitysmaissa?
Taas suomalaisia lyödään kuin vierasta sikaa.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Kissan pitäminen kotona ei aiheuta läheskään niin suurta hiilijalanjälkeä kuin ihmisen pitäminen.

Vertaapa nyt vaikkapa kissaa mieheen, vaimoon tai lapsiin. Ne kaikki syövät valtavasti, ostavat vaatteita, joita tuodaan ulkomailta samoin kuin ruokaa. Piereskelevätkin ja valuttavat vettä suihkussa ja kun huuhtelevat vessanpönttöä.

Kissa ei tarvitse muuta kuin purkin pari päivässä ruokaa (eikä sitäkään, jos asuu maalaistalossa) ja hiekkalaatikon, jos asuu kerrostalossa. Se ei tarvitse vaatteita, eikä mitään muuta kuin jonkun paikan jossa nukkua.

Käyttäjän hannuk kuva

Mun Hippu syö 80 g lihaa ja vähän kuivaruokaa päivässä. Siitä tulee jotain 37 kg vuodessa lihaa. Se on puolet ihmisen syömästä lihamäärästä. Ite olen kasvissyöjä, se tasoittanee tilannetta.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Kiva nimi kissalla.

On kummallista että joku valittaa lemmikkieläimistä. Jossain raamattuvyöhykkeellä saattaa olla perheessä parikymmentä lasta ja tila-autot ja muut hilavitkuttimet. Yksi kissa ei siinä mitään katastrofia tee.

Kaverillani on tällä hetkellä neljä kissaa. Viimeisin vain muutti heille. Hän otti siitä kuvia ja vei kaupan seinälle, että kenen kissa se on, mutta kukaan ei ottanut yhteyttä. Nyt se sitten on heillä ja perheenjäsen kuten ne muutkin.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Mielenkiintoinen näkökulma kertakaikkiaan. Tulisipa tästä kunnon keskustelu tässä maassa. Miten tälläisen pystyy argumentoimaan kumoon, kyllä aika moni seikka on sen puolella, että lemmikkieläimistä tosiaan pitäisi luopua.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Ei minun mielestäni. Jos aletaan sen puolesta argumentoimaan, että lemmikkieläimet ovat rasite kansantaloudelle tai ilmastonmuutokselle, niin haluaisin nähdä todisteet.

Minäpä luulen, että yksi Murri tai Miuku tuottaa vähemmän jätettä tai vaikka sitä hiilijalanjälkeä kuin Mikko Ahola.

Käyttäjän pekkasaarinen kuva

Jos minun eläimeni täällä kylmässä Suomessa voi paremmin kuin afrikkalainen tai aasialainen etelässä, kyse taitaa olla Darwinin laista. Ne selviävät, joilla on kykyä selvitä jopa vaikeissa oloissa.

Käyttäjän Savolax kuva

Kaiken maailman pentutehtailijat (koira/kissa) ovat ainoat hyötyjät.
Lemmmikit ovat nykyään vain status-sympooleja.
Juu mulla on sen ja sen rotuinen koira/kissa/marsu/hevonen/rotta... Mikäs sulla? Juu ei ole muodissa...
Ennen pystyi perustelemaan esim. kissan hiirien/rottien poistamiseksi kiinteistöstä tai koiran metsästys/SUDET pois tontilta... Ei enää.
Silkkaa statusta tai jälkikasvun korviketta.
Ja metsästyskoira ei kuulu kerrostaloon!

Käyttäjän hannuk kuva

Ei oo statussymboli vaan paras kaveri, kun mulla ei oo ihmisystäviä.

Käyttäjän Koikkalainen kuva

Se johtuu varmastikin siitä, että olet kasvissyöjä.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Ei kissa mikään statussymboli ole. Miksi noin väität? Eikä myöskään koirat. Tietysti pitää miettiä millainen koira perheeseen sopii, Olen samaa mieltä siitä, että ei pidä hankkia kerrostaloon metsästyskoiraa. Tai sama asia se on vaikka asuisi pientalossa, jos ei sen koiran kanssa ulkona liiku.

Monilla ihmisillä se kotieläin on ainoa kaveri. Mikä sinä olet sitä tuomitsemaan?

Käyttäjän Savolax kuva

"Monilla ihmisillä se kotieläin on ainoa kaveri. Mikä sinä olet sitä tuomitsemaan?"
Yksinäiselle voi olla hyvä, sitä en kiellä.
Mutta lemmikki vaatii käytännössä 24/7 hoitamista eli ns. yksinäiselle työssä käyvälle ei sovi. No hamsteri ehkä...
Ja nykyiset koirarodut on niin loppuun jalostettuja että olen tämän Korkeasaaren ex-pomon kanssa täysin samaa mieltä. On menty rajan yli...

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Kissa viihtyy ihan hyvin yksinään. Se nukkuu suurimman osan päivästä. Nukkuu vaikka joku kotona olisikin. Ei se halua "kävelylle".

Minä en ymmärrä tuollaista vihaa lemmikkejä kohtaan. Mitä se sinulle kuuluu jos jollain on kissa, marsu, rotta tai koira kotonaan? Tai vaikka boa. Häiritsisikö se jotenkin sinun elämääsi?

Mutta pitäisin kyllä Kissaa aika helppohoitoisena ja työssäkäyvälle sopivampana kuin koiraa.

Käyttäjän Savolax kuva

No ei mene yöunet... "Hoivatkaa" ihan rauhassa.

En ole huomannut että tuttavieni koira kuluttaisi yhtään viljelysmaata.
Mutta kehitysmaiden ihmiset kuluttavat viljelysmaitaan melkoisen paljon.

Käyttäjän reijaharkonen kuva

Oletko siis sitä mieltä, että meidän ei pitäisi luopua lemmikkieläimistä, vaan kehitysmaiden ihmisistä?

Kummatkohan niitä viljelysmaita kuluttaa ?

"Oletko siis sitä mieltä, että meidän ei pitäisi luopua lemmikkieläimistä, vaan kehitysmaiden ihmisistä?"

No yksinkertainen totuus kyllä on, että väestönkasvu aiheuttaa ilmastokatastrofin jos sellainen on tullakseen. Siinä ei muutama miljoona lemmikkiä paina vaakakupissa yhtään mitään. Parasta ilmastonsuojelua on lapsettomuus.

Käyttäjän reijahirn kuva

Me pidämme lemmikkejä ja kehitysmaiden ihmiset hoitavat omat asiansa aivan itse. Enkä usko mihinkäänn hiilijalanjälkiin, se on vain yksi tapa syyllistää ja ahdistaa ihmisiä.

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Ei luovuta kaikista lemmikkieläimistä, mutta ruvetaan rajoittamaan sitä touhua. Tämä voisi olla järkevämpi ratkaisu.

Isäni on joskus kertonut, että heillä oli ennen sotia perhetuttava jolla oli koira joka oli tottunut saamaan tuoretta pullaa joka päivä. Hänellä oli myös sellainen mielikuva että koiraparka ei syystä tai toisesta selvinnyt sodasta hengissä. Lemmikkieläimet ovat mielestäni kuitenkin tärkeitä ihmisten henkiselle hyvinvoinnille, en oikein ymmärrä ajatusta niiden kieltämisestä.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

En minä ainakaan ajattele niin, että ihminen tarvitsee lemmikkiä, vaan niin, että hyvä koti eläimelle on hyvä asia ja siitä tulevat molemmat onnellisiksi.

Ikävä kyllä on olemassa kammottavaa pentutehtalua ja kaikenlaista suorastaan eläinrääkkäystä. Mutta se on eri asia kuin että jollain on kotona eläin josta pidetään huolta ja jossa se on perheenjäsen.

On muuten aika hauskaa kun herää kaverien luota aamulla siihen, että kissa nuolee poskea. Ihan kuin se yrittäisi sanoa, että könyäpäs ylös siitä ja anna ruokaa.

Käyttäjän Kippari kuva

Ihmisellä on tarve pitää lemmikkieläimiä. Ei tämä tarve mihinkään häviä vaikka kuinka syyllistettäisiin tai käskettäisiin.
Itselläni oli lapsena punainen kissa joka yksinkertaisesti muutti perheeseemme ja asettui taloksi. Emme ottaneet sitä vaan se valitsi meidät. Oli lemmikkinämme 16 vuotta ja koki luonnollisen kuoleman. Kertakaikkisen hauska otus.
Muistutti aika paljon Vladimir Punikkia, joka lienee Suomen tunnetuin kissa.

http://www.vladimirpunikki.com/

Vladimirille ei pottuilla!

http://www.youtube.com/watch?v=ZZKcMeGAkU4

Kylläpähän haassun jutun tekaisit.
Ok, mitähän jos suomalaiset luopuisivat lemmikeistään tämän vuoksi.

Noin nyt on luovuttu, nyt meillä pitäisi olla muutamia hehtaareja lisää viljelysmaata, josta tällä hetkelläkin varsin suuri osa on käyttämättömänä.

Ja maailma pelastuu.

Kuljetetaanko tuo käyttämätön maa nyt afrikkaan, jossa tosin on noin kymmenen tuhatta kertaa enemmän pinta-alaa kuin suomessa.

Käyttäjän vesakauhajarvi kuva

http://img194.imageshack.us/img194/3425/img6649e.jpg

Höntti ja Musti pelasivat korttinsa oikein. Höntti on entinen kulkukissa, mutta jättäytyi kiinni. Nykyään kehrää sylissäni jatkuvasti. Eli ymmärtää oman etunsa.

Paljon parempaa seuraa kun 95% tuntemistani ihmisistä.

Käyttäjän jukkajohansson kuva

Kivan näköisiä kissoja. Kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri kuin noilla sinun kissoillasi. Hyvin usein eläimiä kohdellaan hyvinkin julmasti. Rangaistukset eläinrääkkäyksestä ovat myös minimaaliset.

Ihmisillä ei ole ruokaa kehitysmaissa, koska heillä ei ole rahaa. Jonkun Mustin lopettaminen ei lisäisi heikäläisten rahaa yhdelläkään sentillä.

Käyttäjän eirikr kuva

Ajattele globaalisti, toimi lokaalisti. Aina sama ajatusvamma, joka johtaisi noudatettaessa melkoisiin myllerryksiin, eikä edes sittenkään toimi lainkaan. Nälänhätä ei poistu sillä, että rikas syö enemmän. Kyllähän se tietysti keskiarvoja tasoittaa. Tosiasia on, monelle se oma lemmikki on merkityksellisempi kuin yksikään ihminen. Perheenjäsen ylipäätään on merkityksellisempi kuin joku muu.

Käyttäjän TommX kuva

Lemmikkieläinbisneksen ja lemmikkien pitämisen kritisointi on ollut nykyisessä "eläinoikeuskeskustelussa" aivan alusta asti eli jo 1970 -luvulta saakka. Uudempi juonne parinkymmenvuoden takaa on lemmikkien ympäristöhaitoista puhuminen. Turusen esittämissä asioissa ei ole mitään orginellia, mutta se on vain osoitus, että hän tuntee keskustelun.

Käyttäjän TommX kuva

Turusen mainitsema lemmikkikortti on mahdollisesti toimiva ajatus, sillä siitä saattaisi seurata harkintaa lemmikin hankintaan ja saada ihmiset hoitamaan niitä paremmin.

Esimerkiksi Sveitsissä edellytetään, että ennen koiran hankintaa on käytävä teoriakurssi, jotta saa koiranhankintaluvan. Luvatta hankitusta koirasta seuraa sakko ja kurssin joutuu käymään jälkikäteen. Kurssilla käsitellään eri koirarotujen ominaispiirteitä ja lainsäädäntöä. Omistajan pitää tuntea pakolliset rokotukset, ilmoitusvelvollisuutensa ja kakkojenkeräämispakkonsa.

Koiran saatuaan on suoritettava toinen kurssi, jossa opetellaan koiran kouluttamisen ja kuljettamisen alkeet. Kurssin läpäistääkseen on osoittettava, että pystyy hallitsemaan koiraansa.

Tiettyjen vaaralliseksi katsottujen koirarotujen hankkiminen edellyttää joissakin kantoneissa vielä erityislupaa ja omat kurssinsa tai ne kielletty kokokonaan.

Hyvänä puolena on, että erilaisia valtuutettuja koiran- ja muiden eläinten kouluttajia on paljon työllistetty. Huonona puolena on, että kurssit ovat monien mielestä aika kalliita. Minimi on 150 frangia teoriasta ja käytännönkurssista toinen 150 lisää, mutta aivan normaali hinta on myös 200 - 300 fr./4 kokoontumisen kurssi. Yksityistunnit ovat yleensä 100 fr./h + kouluttajan matkakulut, jos ei jouda tiettynä aikana kursseille.

Muidenkin lemmikkien pitämistä on tarkoin säännelty, joskin kaikkien hankkimiseen ei tarvita lupia ja kursseja. Mutta muun muassa kultakaloja, hiiriä tai hamstereita ei saa pitää yksinään. Niillä pitää olla useampi lajitoveri ympärillä.

http://www.veterinaeramt-bs.ch/content.cfm?nav=1&content=6

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja