*

MikkoAhola

Kaikki blogit puheenaiheesta Paperittomat siirtolaiset

Paperittomien turvapaikkakaupungit USA:ssa ja Suomessa

USA:ssa osa kaupungeista on julistautunut turvapaikkakaupungeiksi (sanctuary cities), jotka eivät aktiivisesti osallistu paperittomien karkottamiseen maasta. Suomessa on samalla tavoin herännyt ajatus, että kaupunki tai kunta voisi toimia turvapaikkana paperittomille. Kirkko on ollut aktiivinen kummassakin maassa tässä asiassa. USA:ssa ensimmäiset turvapaikan saaneet nukkuivat kirkonpenkkien välissä, mutta myöhemmin turvapaikkapolitiikkaa alkoivat enimmikseen ajaa poliisit ja seriffit.

Miksi kuntavaaleissa kannattaa äänestää perussuomalaisia

Miksi kannattaa äänestää perussuomalaisia kuntavaaleissa? Seuraavassa listaan asioita, joita ei mikään muu puolue tiettävästi aja ja joihin voidaan vaikuttaa kuntatasollakin.

 

1. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka kannattaa vapaata kielivalintaa

 Pakkoruotsin poistaminen opetuslaeista on tietenkin eduskunnan asia, mutta kuntatasollakin asiaan voi vaikuttaa kahdella tavalla.

Palautuskäytännöissä runsaasti parantamisen varaa

Eilispäivän Iltalehden paperiversiossa kerrottiin turvapaikanhakijatilanteesta jotain, joka ei tullut ainakaan allekirjoittaneelle minkään valtakunnan yllätyksenä. Kaikki etenee jälleen kerran suoraan käsikirjoituksen mukaan ja tismalleen niin kuin useasti mainituissa esimerkeissä muista eurooppalaisvaltioista, joiden tekemistä virheistä olisi Suomessa ollut syytä ottaa oppia jo aikapäiviä sitten, on käynyt.

Passit ja lapsetkin hukassa

Pakolaiskriisi on kärjistänyt siinä määrin passien ja muiden dokumenttien väärennysongelmaa, että tv:stäkin tuttu Usa:n  Department of Homeland Securit uhkailee viisumivapauden menettämisellä useaa eu – maata.Interpol arvioi, että pelkästään Irakista ja Syyriasta on hävinnyt, varastettu, 250 000 passia tai muuta dokumenttia. Siksi kun Frontex toteaa, että alkuvuonna on Kreikan saarille tullut vähemmän syyrialaisia kuin ennen, se vetää tästä sen johtopäätöksen, että harvempi valehtelee itsensä syyrialaiseksi.

EU järkiintyi ja tuli perussuomalaisten maahanmuuttolinjalle

Järjenkäyttö lisääntyy sinisilmäisen tosiasioiden kieltämisen sijaan. Se on erittäin hyvä asia, sillä täysin hallitsemattomaksi räjähtänyt laiton maahanmuuttobisnes on viimeinkin saatava aisoihin. Muuten Euroopalla on edessä valtavat ongelmat.

Eilen EU-maiden johtajat olivat koolla. Siellä sovittiin, että jatkossa pyritään tukemaan pakolaisia/turvapaikanhakijoita/maahanmuuttajia/siirtolaisia lähtömaan lähellä. Lisäksi kokouksessa sovittiin, että tulijoista pyritään erottelemaan oikeasti turvapaikan tarpeessa olevat elintasopakolaisista jo vaelluksen alkutaipaleella.

Vastenmielistä pelottelua? Ei, vaan realismia!

Perussuomalaiset ja myös allekirjoittanut on ajan mittaan varoitellut tulevista siirtolaisten/pakolaisten/maahanmuuttajien virroista, ja siihen liittyvistä todella vaikeista ongelmista. Nyt olemme niiden keskellä, sillä pelkästään loppuvuoden aikana maahan arvioidaan tulevan jopa 30.000 henkilöä.

Minua on harmittanut mukasuvaitsevien sinisilmäinen, ymmärtämätön asennoituminen. Se oli ja on edelleen suorastaan vastenmielistä. Tässä jutussa yksi esimerkki:

Oikeat ja väärät keinot laittomaan siirtolaisuuteen

Euroopan komissio on tunnustanut yhä voimallisemmin Välimerellä tapahtuvan laittoman siirtolaisrallin ja odotuksenmukaisesti reagoi siihen painottamalla taakanjakoa, eli käytännössä tulijoiden sijoittamista jäsenmaihinsa. Jakoperiaate on yhä auki – joskin komissio ehdottaa eilisten, 13.5., MTV:n Seitsemän Uutisten mukaan, että ...

Toisilta leikataan, toisille annetaan

Eduskunta saa pian käsiteltäväkseen lakiesityksen, jonka tarkoitus on laajentaa laittomasti maassa oleskelevien oikeutta suomalaisen veronmaksajan kustantamiin terveyspalveluihin.

Paperittomien keväthuumaus

"...Puoli kuuta peipposesta, paperittomasta ei päivääkään." Nyt koulujen loppumisen myötä ja vapaan liikkuvuuden mahdollistamana, etenkin Helsinkiin, ilmestyy lähipäivinä taas satoja matkalaisia rikastuttamaan katukuvaamme. Kulturellia diversiteettiä näille Pohjolan raukoille rajoille tuovat mukanaan romanit, pääosin Bulgarian alueelta. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä